Robert Galbraith - Silkkiäistoukka

Joitakin kirjoja kohtaan ilmassa leijuu hienoinen ennakko-odotus laadusta. Olen lukenut Harry Potter-kirjat lukemattomia kertoja, koska tarina vain nappaa mukaansa ja heittää kyydistä kotiportaille viimeisellä sivulla. Robert Galbraith aliaksen takaa löytyy sama kirjailija J.K. Rowling. Jännityksellä ja innolla odotin tarinan kehittymistä suuriinkin mittoihin.

Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen olin ymmälläni. Tarina polki jotenkin sekavana möykkynä ei kenenkään maalla. Dekkarien etsivähahmot lienevät aika stereotyyppisiä enkä voinut Cormoran Strikeä olla jostain syystä vertaamatta Lee Childin luomaan Jack Reacher hahmoon. Hieman liikaa miehistä tuntui löytyvän yhtäläisyyksiä, tosin toinen tarpoo jenkeissä omia polkujaan, toinen kortteeraa Lontoossa omassa toimistossaan. 

Vasta puolenvälin jälkeen kirjailijan kummallista kuolemaa ratkova etsivä ottaa jonkinlaisen sankariloikan ja herättää lukijan mielenkiinnon. Tarina alkaa hitaasti mutta varmasti edetä ja houkutella mukaan tekemään päätelmiä ja etsimään ratkaisevaa vihjettä syyllisestä. Sanottakoon kirjailijan kunniaksi se, että en arvannut tekijää ja jännitys säilyi loppuun saakka. Muuten en nyt ehkä yhtyisi kannen "Ahmittavan hyvä"-tekstiin. Keskivertodekkari, muuta en nyt osaa oikeastaan tästä teoksesta sanoa. Petyin ehkä jonkinverran odotuksiini nähden, koska Harry Potterit ovat aina saaneet minut jotenkin kokemaan lapsellista innostusta ja herättäneet mielikuvituksen sopukoista jos jonkinmoisia mörriäisiä eloon.

Margaret Atwood - Nimeltään Grace

Murha. Ikiaikainen mysteerejä ympärilleen pilvien tavalla keräävä tapahtuma, jonka oikean kulun tietää pohjamutiaan myöten vain ja ainoastaan tekijä itse. Atwood punoo kirjassaan tositapahtumia ja fiktiota paksuksi ja tuuheaksi palmikoksi, josta ei oikeastaan voi erottaa puhtaasti, mikä on kirjailijan omaa päätelmää ja rakennelmaa, mikä puolestaan täyttä totta. 

Grace Marks, nuori piikatyttö istuu vankilassa syytettynä murhasta. Tekikö hän tuon veriteon? Kirja tarjoaa yhden näkökulman asiaan, vastaamatta silti kysymykseen. Atwood antaa neiti Marksille äänen ja mahdollisuuden kertoa tarinansa. Grace ei kuitenkaan vastaa täydellisesti kysymykseen oletko syytön. 

Olen lukenut kirjan aiemminkin ja hyvin se kesti uusiksi lukemisen. Gracen kertoessaan tarinaansa avautuu lukijalle realistisentuntuinen näkymä 1800-luvun paremman väen sekä palkollisten elämään Kanadassa. Kirjan lukee mielellään, eikä mielenkiinto pääse lopahtamaan missään vaiheessa, vaikka sivuja on rutkasti. Atwood on kieltämättä aika taitava luomaan mielikuvia, jotka voisivat olla aivan totta. Henkilöhahmot ovat sopivasti liioiteltuja, jotta ne jaksavat herättää mielikuvituksen lentoon ja kiinnostus heidän vaiheitaan kohtaan kestää kirjan loppuun saakka. Tämä on yksi parhaista Atwoodin kirjoista, mitä olen lukenut.