perjantai 18. syyskuuta 2015

Ian McEwan - Rannalla

Pieni tarina rakkaudesta, seksuaalisuudesta, parisuhteesta, nöyryytyksestä ja kykenemättömyydestä. Suuria asioita, kauaskantoisia merkityksiä ja elämän suuntaa muuttavia tapahtumia. Nuoret rakastuvat, menevät naimisiin, hääyö kruunaa kaiken. Niinhän se tarina klassisesti menisi. Entä jos toinen kykeneekin vain platoniseen rakkauteen? Kaipaa läheisyyttä, turvaa ja onnea, muttei koe millään tavalla fyysistä rakkautta luontevaksi osaksi itseään. Kuinka tästä tabusta voisi puhua, varsinkaan 60-luvulla?

Tarve miellyttää ja olla toiselle hyvä ohittaa tietyn rehellisyyden ja haavoittaa syvästi. Se muuttaa kahden elämän suunnan lopullisesti. Ilmaan jää roikkumaan kysymys seuralaisineen. Olisiko tämän kaiken voinut oppia ajan kanssa, mitä olisi, jos olisimme antaneet itsellemme mahdollisuuden, teimmekö virheen ja jos teimme mikä virheistämme oli se, joka olisi kannattanut korjata?

McEwan avaa kirjassaan paljolti vaietun aiheen, seksuaalisen haluttomuuden tai oikeastaan frigiditeetin ja sen seurauksen ja merkityksen yhdelle pariskunnalle. Kirja itsessään oli jotenkin levoton eikä kovin rullaavaa kerrontaa, mutta kömpelyys, nöyryytys, pelko ja henkiset pidäkkeet seksuaalisuuteen liittyen oli kuvattu hyvin ja realistisesti. Vaikka kirja on kuvitteellinen, sen voisi kuvitella oikeasti tapahtuneen jollekulle jossain joskus. 

Jäin pohtimaan voisiko parisuhde oikeasti toimia pelkän henkisen rakkauden pohjalta kovinkaan pitkälle jos kyseessä ovat nuoret ihmiset. Miksikäs ei. Ehkä aika antaisi keinot toteuttaa rakkautta tyydyttävällä tavalla. Yksi yö ei ratkaise mitään suuntaan eikä toiseen. Toisaalta, jokainen olemme yksilöitä ja tuntuisi paljolta vaatia toista pidättäytymään tai hankkimaan "onnensa" muualta, jos vain toinen puolisoista kokee olevansa onnellisempi ilman fyysistä kanssakäymistä. Tulisiko jossain vaiheessa kuitenkin vastaan se tilanne, että toinen huomaamattaan painostaisi toista ratkaisuihin, jotka taas kuormittaisivat suhdetta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti