keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Stephen King - Painajainen

Halloweenin aikaan kauhukirjallisuutta, no totta kai. En pidä halloweenista juhlana, se ei vaan kuulu suomalaiseen juhlaperinteeseen ja pyhäinpäivä on jotenkin arvokkaampi juhla ja vietinkin tämän edesmenneiden muistopäivän surren ja muistaen neljä kuukautta sitten menehtynyttä aviomiestäni.
 
Tätä kauhutematiikkaa kuitenkin pursuu joka tuutista melkeinpä koko lokakuun ajan joten se sai minut tarttumaan sitten yhteen mieluisimmista kauhukirjoista. King ei tietääkseni ole kirjoittanut muita vampyyrikirjoja, kuin tämän Jerusalem´s lotiin sijoittuvan kertomuksen. 

Tämä oli ensimmäisiä Kingin teoksia, mitä aikoinaan luin ja se oli silloin hyytävää kyytiä. Pelotti iltaisin mennä nukkumaan ja mielikuvitus teki temput jos toisetkin. Nyt sain kyllä nukuttua, mutta silti mukavasti jännitys kutitteli vatsassa välillä. Mukava lukea hyvä kirja uudestaan. Onneksi edellisestä lukukerrasta oli vierähtänyt niin pitkästi aikaa etten muistanut juonesta oikeastaan mitään ja tuntui, kuin olisi lukenut uuden kirjan. Tämä on ehkä yksi parhaista Kingin teoksista. 

Kirjan lukemiseen tosin vierähti  luvattoman kauan, sillä keskittymiskykyni on tällä hetkellä varmaan samaa luokkaa kuin kultakalalla. Yleensä tällaisen makupalan ahmaisee parissa illassa, mutta nyt lukemiseen meni toista viikkoa. Yhtä kaikki, lukeminen oli ilo ja lukija tyytyväinen painaessaan kirjan kannen kiinni viimeisen pisteen jälkeen. 

King on siitä hassu kirjailija, että samat paikat ja maisemat toistuvat kirjasta toiseen. Vanha talo kukkulalla, pieni kyläpahanen jossain itärannikolla Mainen tietämillä ja paha leijumassa sen kauniin idyllin yllä. Silti ne kirjat houkuttavat uudestaan ja uudestaa lukemaan. Jopa uteliaisuus ajaa avaamaan kirjan, mitä näistä aineksista on tällä kertaa kasattu ja onko tarina koukuttavampi kuin edellinen.

2 kommenttia:

  1. Minullekkaan Halloween ei ole erikoinen juhla. Syvä osanottani, minun äitini kuoli tänä vuonna. Tämä pitääkin laittaa lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja osanotto myös Sinun menetyksesi vuoksi. Suosittelen kyllä tätä kirjaa lämpimästi. Tämä on ihanan vanhan koulukunnan mukainen vampyyrikirja kun vertaa nykyisiin True Blood ja New Moon sarjoihin jotka pursuvat seksiä ja teiniangstia ;)

      Poista