tiistai 19. tammikuuta 2016

Sofi Oksanen - Norma

Kesä on jo kaukana, kukaan ei pyytäisi minua jäämään... Tämä lause jostain syystä nousee sanaisesta arkusta, kun mietin kirjaa. Kukaan ei voi liennyttää tuskaa ja epätietoisuutta. Hiukset kietoutuvat ympärille aivan kuten kaikki ne valheet ja petokset punoutuvat verkkona ympärille. Eikä ole ketään. Kuka tämän jakaisi.

Norma on erilainen nainen, joka elää oman pienen salaisuutensa varjossa. Tuo salaisuus määrittelee Norman. Ympärillä tapahtuu kaikkea sitä, mihin ei oikeastaan ole edes järkevää vastausta, enemmänkin vain hulluutta, epäluuloa, petoksia ja vastapetoksia, eläimiä ihmisten vaatteissa. Runollista, raadollista ja jotenkin vain niin Sofi Oksasta.

Tällä kertaa Oksanen on tarttunut ihmiskaupan rumimpaan muotoon, kohdunvuokraukseen ja lasten kauppaamiseen äitien ohella. Julmaa ja koskettavaa. Kirjan skitsofreenisen sävyn saavat tarinat sekoittavat toden ja tarun. Tulee olo, ettei ihan saa punaisesta langasta aina kiinni. Aiheet ovat niin kovin konkreettisia ja tosia, että fantasiankaltaiseen lentoon on vaikea tarttua semmoisena kuin se tarjotaan. Silti kirjaa ei voi laskea käsistään. Jospa vielä yhden salakähmäisen tupakankatkuisen luvun lukisi. Sitten se kaikki vain loppuu. Viimeinen piste. Ihmetys. Tässäkö tämä nyt oli, eikö enää yhtään lisää?

Ihana huomata kuika Oksanen on kypsynyt kirjailijana ja alkuaikojen teiniangst on mennyttä lopullisesti (toivon). Vaikka Puhdistus sai aikanaan paljon suitsutusta ja palkintoja, pidin tästä kirjasta monin verroin enemmän. Tässä oli jotain niin puhdasta vereslihan makuista runollisuutta ja ihmisen eksymistä omaan pieneen elämäänsä. Kehräisin jos olisin kissa!

2 kommenttia:

  1. Minulle Puhdistus on edelleen Oksasen paras kirja. Tämä oli jo siirtynyt viihteen puolelle.

    VastaaPoista
  2. Minä ehkä kompuroin Puhdistuksen kanssa sen poliittisen puolen kanssa. Tässä kirjassa oli jotain taianomaista, mutta olet kyllä oikeassa siinä, että tämä oli viihdettä. Tästä puuttui se raju tykitys yhteiskunnasta ja historiasta, joka on osa kulttuuriamme.

    VastaaPoista