1800-luvun loppupuolella kirjoitettu Rautatie on ensimmäinen Juhani Ahon kirja, jonka olen lukenut. Yleensä näin vanhat kirjat kalskahtavat jo valmiiksi tylsiltä luettavilta ja aiheet ovat kristillisen sovinnaisia. On niitä kirjoja, joista ei oikein osaa kirjoittaa mitään, vaikka lukukokemus olisi ollutkin mielekäs ja hyvä. Ei vaan ole mitään sanottavaa. Ahon kirja ei kuulu niihin kirjoihin. Alkusivuista lähtien minua kiehtoi vanha kieli ja huumorin sävyttämä napakka kuvaus suomalaisesta pariskunnasta Liisasta ja Matista.
Lyhyeen kirjaan oli ikään kuin tiivistetty aimo annos suomalaisuutta. Torppari on nöyrä ja työteliäs mies, mutta tilaisuuden turvin voi vaikka hieman lorvaillakin. Omat saavutukset on syytä pystypäin tuoda esille, jotta saisi ansaitsemansa arvostuksen. Silti pieni mustasukkaisuuden ja kateuden siemen kytee ja vaimon kanssa saunassa on hyvä illalla purkaa mielen päälle kasautuneet pienet suuret asiat. Utelias uutta kohtaan ei toki sovi olla, sillä muutosvastarinta on aina parempi vaihtoehto ja into pitää naamioida välinpitämättömyyden huntuun.
Tarina kertoo oikeastaan eräästä avioliitosta ja jurosta suomalaisesta luonteenlaadusta. Jostain syystä sain loihdittua mieleeni aika kirkkaana näkymän tavallisen suomalaisen torpparin elämästä. Pirtin hämystä, pitkistä pellonviertä kulkevista mutaisista kärrypoluista ja savusaunasta. Mukava lukea kirja, joka muuttuu mielessä pieneksi näytelmäksi. Olin positiivisesti yllättynyt kirjasta. Tämä oli oiva valinta luettavaksi kotimaisen kirjallisuuden teemakuukauden aikana! Tässä sitä kotimaisuutta oli isolla koolla!
(Kuva: wildnatureimages)
(Kuva: wildnatureimages)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti