Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gummerus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gummerus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Norman Mailer - Adolfin linna

Tiedätkö sen tunteen, kun joku kirja huutelee sinulle hyllystä LUE MINUT! Minulla on tapana kierrellä kirppareita ja etsiä kirjoja, joille tarjota uusi koti ja mahdollisuus olla muutakin kuin kierrätyspaperia. Ehdin käydä useampaan otteeseen eräällä kirpparilla ja tämä kirja nappasi aina huomioni sieltä hyllystä. Pyörittelin sitä kädessäni ja laitoin aina takaisin. Joka kerta jokin jäi hieman vaivaamaan mieltä ja perustelin aina ostopäätöksen lykkäämistä sillä, että ei minua kiinnosta lukea Hitlerin lapsuusvuosista. Lopulta kirja voitti ja minun oli pakko ostaa se. 

Onneksi ostin. Arki on riepotellut ja lukeminen on ollut hidasta, ja sekös vasta harmittaa, kun käsissä on teos, jota ei malttaisi laskea pois ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu loppuun. 

Kirjassa tosi ja fantasiankaltainen fiktio paiskaavat kättäpäivää ja kulkevat loistavana parivaljakkona saumatonta yhteistyötä tehden viimeiselle sivulle saakka. Kirjaa kertoo ylemmän luokan paholainen, joka on saanut tehtäväkseen valjastaa nuori Adolf oikeille urille elämässään, jotta Maestro voi sitten aikanaan kerätä kypsän hedelmän. Mailer maalailee tämän paholaisen suulla riettaan ja rikkaan sukurutsaisen historian, jonka loppu tuotteena on yksi maailman kompleksisimmista, julmimmista ja epäselvimmistä henkilöhahmoista. Adolf Hitler. 

Kirja on koukuttavaa tykitystä heti ensimmäisestä luvusta saakka. Tarina on niin elävästi kerrottu, että se pakottaa mielikuvituksen kuvittamaan jokaisen sivun ja lukeminen on loppujen lopuksi mielen tuottamaa elokuvaa. Harvoin suosittelen lämpimästi, mutta jos joskus sen teen niin nyt. En ole ennen lukenut Maileria ja tämä oli niin positiivinen yllätys, että tulen lukemaan toistekin miehen teoksia.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu

Timo K. Mukan teokset ovat saaneet kyseenalaista huomiota aikanaan ja epäilemättä teoksia on ollut vaikea saada julkaistaviksi, sillä sisältö on raakaa ja häpeilemätöntä suomalaisen ja erityisesti Torniojokilaakson kulttuurin kuvausta. Siinä missä sisältö on rankkaa ja jopa paikoitellen kömpelöä, on kirjan autenttisuus kuitenkin loppuun saakka kantava voimavara. 

Runoilijana Mukka on mielestäni hieman kömpelö eikä mikään soljuvasanainen lyyrikko, ennemminkin äijämäinen totuudentorvi. Vaikka kirjassa esitetään himokkaita kylänasukkeja aika  liuta, on kirja mielestäni saanut turhan jyrkkää arvostelua osakseen ruokottomuuksistaan. Ehkäpä kirjailija on vain tarjonnut palan inhorealismia pullahiivalla paisutettuna? 

Enemmän minua pysähdytti kaikki väkivalta mitä tarinaan sisältyi. Puukko viuhui ja lätty lätisi. Miehekkäästi humalassa tai suutuspäissään tuntuivat kaikki kylän miehet turvautuvan voimakeinoihin. Olenko lie sitten pumpulissa kasvanut kaupunkilaistyttö, vai onko meillä tosiaan näin väkivaltainen kulttuuri ja kansa?

Lisäksi Mukka esittelee kirjassaan kiihkeän lestadiolaissaarnaajan ja näin ollen tarjoaa taas merkittävän piirteen pohjoisen kulttuurista. Lapista lienee suurin osa liikkeestä kadonnut, mutta kotiseudullani Pohjois-Pohjanmaalla tämä uskonsuunta on hyvässä voimassa ja seurakunnan jäseniä riittää. Sen suuremmin kantaa tämän liikkeen uskonasioihin ottamatta, tuntui kuin olisi äkäisen nuhdesaarnan ja tukkapöllyä saanut, kun luki Mukan kirjaan ujuttamia saarnoja. 

Parasta antia kirjassa kuitenkin oli Pellon alueen murre. Kuinka laulavaa ja kiehtovaa sekä rikasta kieli tuolla alueella onkaan! Se tempaa mukaansa ja pakottaa lukemaan vielä sivun, kaksi, luvun ja toisenkin.