Robert Galbraith - Silkkiäistoukka

Joitakin kirjoja kohtaan ilmassa leijuu hienoinen ennakko-odotus laadusta. Olen lukenut Harry Potter-kirjat lukemattomia kertoja, koska tarina vain nappaa mukaansa ja heittää kyydistä kotiportaille viimeisellä sivulla. Robert Galbraith aliaksen takaa löytyy sama kirjailija J.K. Rowling. Jännityksellä ja innolla odotin tarinan kehittymistä suuriinkin mittoihin.

Ensimmäisen kolmanneksen jälkeen olin ymmälläni. Tarina polki jotenkin sekavana möykkynä ei kenenkään maalla. Dekkarien etsivähahmot lienevät aika stereotyyppisiä enkä voinut Cormoran Strikeä olla jostain syystä vertaamatta Lee Childin luomaan Jack Reacher hahmoon. Hieman liikaa miehistä tuntui löytyvän yhtäläisyyksiä, tosin toinen tarpoo jenkeissä omia polkujaan, toinen kortteeraa Lontoossa omassa toimistossaan. 

Vasta puolenvälin jälkeen kirjailijan kummallista kuolemaa ratkova etsivä ottaa jonkinlaisen sankariloikan ja herättää lukijan mielenkiinnon. Tarina alkaa hitaasti mutta varmasti edetä ja houkutella mukaan tekemään päätelmiä ja etsimään ratkaisevaa vihjettä syyllisestä. Sanottakoon kirjailijan kunniaksi se, että en arvannut tekijää ja jännitys säilyi loppuun saakka. Muuten en nyt ehkä yhtyisi kannen "Ahmittavan hyvä"-tekstiin. Keskivertodekkari, muuta en nyt osaa oikeastaan tästä teoksesta sanoa. Petyin ehkä jonkinverran odotuksiini nähden, koska Harry Potterit ovat aina saaneet minut jotenkin kokemaan lapsellista innostusta ja herättäneet mielikuvituksen sopukoista jos jonkinmoisia mörriäisiä eloon.

J. K. Rowling - Harry Potter ja Feeniksin kilta

Rajun flunssan jyllätessä on mukava ottaa käteen jotain kevyempää luettavaa. Tunnustaudun täysin Harry Potter-faniksi. Olen lukenut koko kirjasarjan useita kertoja, ja aina se jaksaa jotenkin ruokkia lapsellista mielikuvitusrikasta puolta minussa. En ole aiemmin lukenut suomennoksia kolmesta viimeisestä kirjasta, vaan olen lukenut ne alkuperäiskielellä. Kirpparilta sattui sitten löytymään nämä sarjan tuoreimmat kirjat parilla eurolla, niin tartuin tilaisuuteen.

Feeniksin kilta on jostain syystä ollut pitkään lempikirjani tästä sarjasta ja sitä se on edelleen. Kirja on edeltäjiään kypsempi. Lapset alkavat kasvaa ja mukaan hiipii rehtiä teiniangstia, suuria tunteita ja kapinahenkeä. Kirjassa on jokseenkin synkeä pohjavire ja pahuus alkaa olla oikeaa pahuutta, eikä lapsellisia mörköjä ja pööpöttimiä. 

Kirjasta voisi tietysti etsiä kaikenlaisia viittauksia oikeaan elämään ja yhteiskuntaan. Kritiikkiä ja ilmiöitä, mutta en halua lähteä sille tielle. Haluan pitää nuorten kirjallisuuden kuitenkin enemmänkin seikkailuna ja nuorison tunnemaailman ja elämän sekä ilmiöiden tulkintana. Suuria piilomerkityksiähän näille kirjoille on esitelty mediassa ja salaliittoteorioita olisi helppoa alkaa suoltamaan lukemansa perusteella. Tyydyn kuitenkin lannoittamaan ja kastelemaan mielikuvitustani kukkeampaan kuntoon.