Helmi kantaa kansiensa välissä laulun perheestä, pelosta, vihasta ja ahneudesta. Steinbeck on jälleen kerran säveltänyt kirjallisen mollissa kulkevan laulelman ihmismielen ulkokultaisuudesta ja mädännäisyydestä. Kirja pursuaa adjektiiveja ja lukijan on helppo maalata mielikuva niin sielunmaisemasta kuin pienestä merenrantakylästäkin, jossa alkuperäiskansa elää valkoisen ihmisen asettamassa ikeessä.
Mitä sinä tekisit jos voittaisit lotosta? Olisiko lottovoitto kuitenkaan lottovoitto? Köyhän ihmisen eteen asetetaan kultainen portti, josta helmen avulla käydä voi, jos uskaltaa. Kuinka haaveet ja unelma paremmasta siintää silmien eteen ja saa mielen nousemaan rohkeaksi ja uhmakkaaksi. Ja kuitenkin on niin monta, jotka hinnalla millä hyvänsä haluavat osansa tuosta unelmasta välittämättä siitä saako onnekas itse siivuakaan kakustaan. Mitä olisit valmis uhraamaan saadaksesi pitää tuon avaimen onneen?
Steinbeck on mielestäni kirjassaan tehnyt kannanoton alkuperäiskansojen lannistamisesta ja valkoisen ihmisen välinpitämättömyydestä ja ahneudesta. Hänellä on taito esitellä uskottavasti ihmisen irvikuvat ja saada lukijakin pohtimaan omaa toimintaansa ja jopa potemaan huonoa omaatuntoa, vaikkei edes olisi syyllistynyt tekemään mitään typerää ja likaista kanssaeläjiin liittyen. Silti tulee tunne siitä, että minä myös olen huono ihminen. Kirjoissa tuntuu seurailevan tarinasta riippumatta tietty uskonnollinen syntisen ihmisen riippa ja jonkinlainen kiihkomieli. Vaikka tämä saa lukijan jotenkin ahdistumaan, ei kirjaa silti halua jättää kesken.
Lukemani kirja oli kymmenen sentin löytö kirpputorilta ja oli todella tunnelmallista lukea auringon värjäämä, kirjahyllyn tuoksuinen vuonna 1962 painettu kirja, jonka sivutkin olivat melkein kartonkia. Rahiseva, karkea paperi sai sormenpäät kuivamaan ja sivut olivat kankeita käännella. Tämä pieni seikka jotenkin lisäsi lukukokemuksen autenttisuutta. Vanhoissa kirjoissa on vaan sitä jotain...