Mario Vargas Llosa - Tuhma tyttö

Vargas Llosa on rakentanut lukijalle aikamatkan, joka kestää yli 30 vuotta. Oppaana matkalla on tyhmä rakkaus, joka vetää päähenkilöitä toisiaan kohden ympäri maapalloa, kuin magneetti metallia. Vuodet vierivät, ympäristö vaihtuu ja silti jokin sisään rakennettu tarve kiinnittyä toiseen ihmiseen saa päähenkilö Ricardon tekemään itsestään narrin naisen edessä kerta toisensa jälkeen. Vaikka mies kasvaa ihmisenä ja elämä tarjoaa kokemuksia, mikään ei voita milloin mistäkin esiin putkahtelevaa tuhmaa tyttöä, joka vaihtaa henkilöllisyyttä, kuin tavallinen tallukka sukkia. 

Lopussa seisoo kuitenkin luja rakkaus ja jotain kaunista. Pelattuaan vuosikymmeniä Ricardon kustannuksella tuhma tyttö joutuu kasvokkain kohtalonsa kanssa. Ricardo on oleva hänen pelastuksensa ja viimeinen ehtoollisensa tässä maailmassa.

Tarina on komedinen rakkaustarina, jossa kerrotaan lujasta halusta uhmata omaa köyhää syntyperää ja olla jotain muuta, joku muu. Jossain vaiheessa todellinen identiteetti hajoaa, silti siellä jossain syvällä sisimmässä asuu vielä murunen siitä alkuperäisestä, joka ajaa jatkamaan pakomatkaa, kunnes loppu viimein tulee eteen. Ajatus siitä, että meitä jokaista varten on olemassa se joku oikea, jota kohti elämä meitä väistämättä ajaa on puettu jopa jonkinlaiseen narrinviittaan, jossa on kuitenkin ammottavia reikiä ja inhorealistinen totuus paistaa näistä rei'istä läpi. Joku antaa onnensa kulkea ohitseen vähät siitä piittaamatta ja toinen taas on valmis nöyryytykseen ja pettymykseen kerta toisensa jälkeen, jotta saisi edes hetken maistaa onnen maljan nektaria. 

Kaunis ja miellyttävä kirja. Jopa huvittava.

Peter Høeg - Nainen ja apina

Kuinka kummallinen kirja. Täysin erilainen, kuin mikään teos mitä olen aiemmin lukenut. En edes oikein osaa luokitella kirjaa mihinkään genreen. Tieteiskirjallisuutta? No tavallaan, Draamaa, sitäkin löytyi. Fantasiaa, ehkä enemmänkin maagista realismia. Olen aivan puulla päähän lyöty. Vitsit, mikä kirja! Hyvä, erikoinen, koukuttava, hämmentävä, pohdituttava, kummallinen, hieman naivistinenkin. 

Alkoholisoitunut hienosto rouva törmää apinaan, joka sattumusten kautta joutuu sivistyksen pariin. Tästä alkaa evoluution uudelleen pohtiminen, älyllisen elämän arvojen ja arvostuksen metsästys. Lopulta tilanne kääntyy siihen pisteeseen, että olivatko sattumat sittenkään sattumaa, jos olivat, niin kenen näkökulmasta? Kuka oikeastaan olikaan se ylempi laji ja kenellä on oikeus päättää toisen elämästä?

Kirja kertoo sopeutumisesta, elämän pakosta. Siitä, kun elät vain välttääksesi vielä suurempia pahoja, kuin ne välttämättömät, mitä joudut väkisinkin kohtaamaan. Mitä rakkaus merkitsee elolliselle ja olevaiselle? Onko sillä oikeasti merkitystä, vai onko se vain aikamme ilmiö? 

Kirja on kaikin puoli jokseenkin hämmentävää luettavaa ja ehkä uskottavuus karisi hieman Eeden ja Tarzan kuvioiden myötä, mutta nämä sivujuonteet eivät kuitenkaan merkittävästi häirinneet sitä syvällisempää ajatusta, mikä minulla kirjasta heräsi. Mikä oikeuttaa ihmisen tuottamaan tuskaa ja pelkoa kun kysymyksessä on tieteellinen läpimurto? Olemmeko oikeasti se superrotu, jolla on kaikki avaimet ja oikeudet? Voisinko rakastaa apinaa?

Carol Shields - Larryn juhlat

Larry on keski-ikäinen mies, elämää elettynä, elämää ehkä vielä edessäkin. Larrystä tuli sattuman kaupalla floristi, todella miehekästä, joku voisi irvailla. Tästä lähtee kuitenkin elämä hitaasti, mutta varmasti nousukiitoon, avioliitto, lapsi, ero, avioliitto, ura, ero, menetykset, perhe, ja kaikki se pieni, mutta silti niin suuri, mitä keskiverto ihminen elämässään kokee ovat osa myös Larryn elämää. Larry rakastaa pensassokkeloita, niistä tulee hänen elämänsä ja Shields on kirjoittanutkin onnistuneesti Larryn elämäntarinastakin varsinaisen sokkelon. 

Harvoin tulee vastaan kirja, joka kertoo tavallisen ihmisen tavallisista ajatuksista ja tavallisesta elämästä ilman mitään ihmeellistä draamaa ja sekasotkua, kummallisia kuvioita ja sattumuksia. Ihan antoisaa lukea tavallisista asioista, jotka loppuhuipennuksena päättyvät mitä kummallisimpiin juhliin. 

Tosin pienenä miinuksena kaikkeen tähän tavalliseen voisin kuitenkin sanoa, että asioiden toistaminen useita kertoja ovat jo hieman kyllästyttäviä kohtia kirjassa. Ei haittaa, jos jostain tapahtumasta tai asiasta mainitaan muutamaan kertaan, mutta kirjailija toistaa osia Larryn historiasta puolen luvun verran useampaan otteeseen, tulee tunne, että juttua ei ole kehkeytynyt riittävästi, joten on turvauduttu toistoon tai sitten lukijaa pidetään hieman hajamielisenä ja häntä muistutetaan tuhkatieheään kirjan kiinnekohdista. 

Larry  oli minusta miellyttävä ja seesteinen hahmo, hänen elämästään oli mukava lukea. Kirjan hahmogalleria oli hyvin rajattu muutamiin ydinhahmoihin ja muutamiin vieraileviin tähtiin. Tämä on aina positiivista, sillä sata olennaista tyyppiä kirjassa kuormittaa jo muistia niin paljon, että lukeminen käy työlääksi ja aina pitää miettiä, kukahan tämä nyt sitten oli ja mitä virkaa hänellä tarinan kulun kannalta oli. Taidan lukea jossain vaiheessa lisääkin Shieldsin teoksia, sen verran mukava kokemus tämä kirja oli.

Jeffrey Eugenides - Middlesex

En ole pitkään aikaan lukenut yhtä moniulotteista ja riemullisen kirjavaa kirjaa. Middlesex on niellyt kolmen sukupolven tarinan, kulttuuriantropologisen katsauksen maahanmuuton näkökulmasta sekä seksuaalivähemmistöjen näkökulmasta, palasen genetiikkaa sekä rippusen sukulaisten ja rakastavaisten keskistä rakkautta sekä yksilön yksinäisyyttä.

Kirja kuljettaa lukijansa läpi ensimmäisen maailmansodan jälkimaininkien pienestä kreikkalaisesta kylästä aina Detroitiin ja nykyaikaisen teollistumisen kultaiseen aikaan. Kertojana tarinassa on yksilö, josta tuli erityinen yksilö olosuhteiden ja genetiikan sattumusten summana. Hän sanoittaa isovanhempiensa matkan vanhalta mantereelta uudelle, perheensä synkeimmät luurangot kaapista sekä oman haavoittuvuutensa kahden identiteetin välimaastossa. 

Eugenidesin kerronta on soljuvaa, kuvaavaa ja ihanan letkeää. Kirja tarjoaa lukemista erilaisille lukijoille. Olen lukenut kirjan aiemminkin ehkä noin kymmenen vuotta sitten ja silloin päälimmäisenä jäi mieleen sukupuolisuuden kokeminen, seksuaalisuus ja erilaisuuden asettamat ennakkoluulot kanssaeläjissä. Nyt näin sen laajemman kokonaisuuden, jonka Eugenides on koonnut kirjaan. Tarina pakosta menestyä, jos meinaa kannuksensa ja oikeutensa uudessa kotimaassa ansaita on koskettava ja täynnä dramatiikkaa. Myös syyllisyyden elämän ylle nostama harso on sangen raskas kantaa ja se saa elämän liekin lepattelemaan epävakaana karkottaen nautinnosta sen korkeimman huipun.

Ian McEwan - Makeannälkä

70-luvun alku ja sotien jälkeisen poliittiset mainingit vyöryvät maailmalla. Nainen on vielä vain nainen, vaikka voissa paistaisi ja urakehityksen mahdollisuudet ovat minimaaliset. Nuoren naisen elämä ja urakehitys mullistuvat romanssin jos toisenkin tuodessa kummallisia sivujuonteita elämään. Ehkä unelmissa ei ollut värväys tiedustelupalvelun leipiin, mutta niin pääsi sattumalta käymään ja siitä se kaikki sitten lähti. Tarinassa polveilevat romanssit ja hassunkuriset kommellukset rakkauden pelikentällä, 70-luvun poliittiset asetelmat Englannissa ja muuallakin maailmassa sekä kuvaus englantilaisesta perheestä. (Ja jälleen kerran pieni maininta myös Suomesta sattui silmiin.)

Tarina vaikutti jotenkin ennalta-arvattavalta ja ajattelin ratkaisseeni koko palapelin jo puolessavälin kirjaa, mutta viimeiset sivut todistivat jälleen kerran sen, että tarina on saatettu loppuun vasta, kun viimeinenkin sivu on luettu. Kiitänkin siis kirjailijaa kekseliäisyydestä ja hauskan yllättävästä loppukoukusta! Ei tämä kirja tarinaltaan päätä huimaa, eikä pääse suosikkikirjojen joukkoon, mutta luettavaa teksti oli eikä lukeminen missään vaiheessa tuntunut työläältä. Ehkä tämä on juuri sen tyyppinen kirja, jonka voisi vaikka junamatkalla tai mökkilaiturilla lueskella aikansa kuluksi. Eihän siinä lukemisessa aina niin hurjasti haastetta tarvi ollakaan.

Minusta on jostain syystä aina ollut mukava lukea englantilaista kulttuuria kuvastelevia kirjoja ja tämäkin kirja tarjosi taas siinä mielessä mukavan lukukokemuksen. On ihan hauskaa matkustaa ainakin kirjan sivuilla Lontooseen ja puksutella junalla maaseudulle nummien keskelle, käydä pubissa oluella ja syödä ne fish and chips annokset sanomalehtipaperin mutkasta!

John Irwing - Kaikki isäni hotellit

John Irwing luo kuplivan ja omaperäisen tarinan perheestä, karhuista, hotelleista ja Surusta. Tarinassa pulpahtelee esiin jopa kyseenalaiset kuviot perheen sisäisistä suhteista, seksuaalisuudesta ja sen kehittymisestä, kasvusta ihmisenä ja unelmien palmikoitumisesta todellisuuden kanssa. Aiemmin luettu Välisarja avioliitto sai epämiellyttävät tuntemukset pintaan seksuaalisten kuvausten ruokottomalla tuuppaamisella ja tässäkin kirjassa oli hetkensä, kun päädyin ajattelemaan, että onko kirjailijalla itsellään jotain läpikäymättömiä traumaattisia kokemuksia, jotka kirjan sivulle purkautuvat raiskauksina, sisarusrakkautena ja muina kummallisina kuvioina. Nyt lukukokemus ei kuitenkaan ollut epämiellyttävä, sillä humoristinen ote kirjoittamisessa kevensi tarina raflaavaa sivujuonnetta. 

Siinä missä tarina perheestä, kasvusta ja murheesta etenee, kuin luotijuna, mukaan sukeutuu myös kannanotto terrorismista, seksuaalisesta väkivallasta ja jopa jonkinlainen parodia unelmien tavoittelusta. Amerikkalainen unelma esittäytyy nurjalta puolelta ja minulle jäi kokemus siitä, että vaikka kirja esittelee onnellisia ja onnettomia loppuja periamerikkalaisesti on kirja kuitenkin jonkinlainen parodia ja irvailu kaikelle sille hammastahnahymyjen täyttämälle täydellisyydelle, mitä amerikkalaiset elämässään epätoivoisesti hakevat. Kuinka onnetonta julkisivun takana voikaan olla? Ja kuinka karhu tai kaksi voi muuttaa elämän suunnan..?

Yleisesti vallalla taitaa olla mielipide, ettei kansainvälisessä kirjallisuudessa tunneta juurikaan pientä ja piskuista maata pohjolasta nimeltä Suomi. Yllättäen viime aikoina vastaan on kuitenkin tullut mitä kummallisimmissa yhteyksissä viittauksia maahamme ja tämä kirja on yksi niistä. Hotelliin rantautuu suomalainen lääkäri tyttärensä kanssa ja saa jopa pienen roolin yhdessä kappaleessa. Tosin kuvaus kahdesta reippaasta sinivalkoisiin neuleisiin pukeutuvasta vaaleasta henkilöstä paikantuu mielestäni enemmänkin tuonne länsinaapuriin. Luulenpa etteivät suomalaiset juurikaan huutele ruokapöydässä hilpeitä kommentteja ja käyttäydy supersosiaalisesti (ruotsalaiset voisivat jopa niin tehdä). Mutta tulipa kansakuntamme kuitenkin noteerattua ja se sai hymyn huulille.

Kirja oli hyvä ja helppolukuinen, eikä kirjassa varsinaisesti tullut vastaan kuivakkoja suvantovaiheita, jolloin lukemisesta tulee hidasta ja työlästä. Silti 490 sivua otti kaksi viikkoa tullakseen luetuksi. Hauskaksi lukemisen teki myös se, että käännös oli jokseenkin hullunkurista ilottelua suomenkielellä. Miksi sanoa asia suuhunsopivasti, kun sen voi sanoa myös konstaillen ja kielen kummallisuuksia hyödyntäen. Tästä loistokkaana esimerkkinä sana jalkapallisti. Nostaa hymyn huulille edelleenkin. Meillä on ihanan kukkea kieli tässä maassa!