Keltin uni - Mario Vargas Llosa

Mitä tapahtuu, kun kaunistelematon unelma paljastuu kauheimmaksi erheeksi? Ja oliko erhe sittenkään erhe, oliko se sittenkin liikkeelle sysäävä voima, jonka tuloksia aikalainen sukupolvi ei päässyt koskaan näkemään? Tämän tarinan pohjalla piilee totuus ja oikea persoona.

Vankilassa on aikaa pohtia elämäänsä ja olemistaan. Näin teki myös Roger Casement. Mies muiden muutamien joukossa, jotka saivat liikkeelle Irlannin verisen napanuoran katkaisun sekä naapurisaaren kuningashuoneesta sekä vuosikymmeniä kestäneen sisäisen taistelun kirkkokuntien välillä. Tämä kirja pursuu aatetta, moraalia ja ihanteita.

Uljas hyveellisyyden viitta hulmuten siirtomaavallat nöyryyttävä ja riistävät alusmaitaan. Ihmiset ovat eläimiä (niin riistäjät kuin riistettävätkin eläintermin eri merkityksissä). Me tuomme hyvää, vaurautta, oikeaa uskoa ja sivistystä sinne missä ihminen elää vielä kuin apina. Kuulostaako tutulta? Näitä tarinoita ihmiskunnan historia on pullollaan. Nuori idealisti haluaa pelastaa kansakuntia tältä hulppealta näytelmältä. Diplomaattina hän pääsee ongelmien ytimeen ja kirjoittaa sivistysvaltioita kuohuttavia tiedonantoja häpeilemättömästä väkivallasta ja epäinhimillisyydestä, mitä teollisuusimperiumit harjoittavat Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Yhden miehen sota pahuutta vastaan tuntuu välillä taistelulta tuulimyllyjä vastaan.

Pahuuden näkeminen ja kokeminen herättää uteliaisuuden omia irlantilaisia sukujuuria kohtaan ja hiljalleen sisimmässä herää palo vapauttaa myös oma kansakunta kruunun ikeen alta. Suuren koneiston voittaminen vaatii uhrauksia, jopa uskollisimmilta tuntuneet ystävät katoavat syyllä tai toisella puolueettomaan massaan. Myös homoseksuaalisuus 1900-luvun alussa saa nuoren miehen elämän mutkistumaan entisestään. Lopulta jäin miettimään, onko riistoa vastaan taistelevan miehen alistuttava itsekin riistämään maksaessaan seksistä nuorukaisille, jotka keinoja kaihtamatta yrittävät saada kaduilta elantonsa?

Eipä tiennyt Roger Casement hirteen joutuessaan olleensa sysäämässä liikkeelle Irlannin veristä napanuoran katkaisua isäntämaasta ja samalla sytyttäneensä omalta osaltaan myös sisällissodan alkukipinöitä. Ja tuo kipinä on värjännyt Dublinin (ja Irlannin) katuja vereen näille vuosikymmenille saakka.

Synkeä tarina, jonka taustat ovat hyveelliset. Ihminen on ihmiselle susi.

Toni Morrison - Jazz

Kun kirjasta on paljon sanottavaa, ei tiedä mistä aloittaisi. Lähdenkin siis liikkeelle siitä itseäni lähinnä olevasta vaihtoehdosta, minusta. Olen lukenut aiemminkin Morrisonin kirjoja ja ajattelin joka kerralla, että ehkä valitsin vain jotenkin monimutkaisen kirjan, johon ei sisään pääse heti ja lukeminen kaipaa lukijan harjaannuttamista tekstiin. Näin kävi nytkin. Ensimmäiset 20 sivua oli yhtä tuskien taivalta, en saanut kiinni mistään. Tarinasta, sanoista, henkilöistä tai ympäristöstä. Luin vain sekalaisia sanoja perätysten. 

Yhden illan kivireen vetämisen jälkeen teksti alkoi rakentua hiljalleen avaamiskypsäksi. Vaikka tarina sijoittuu 20-luvulle, tuntui jotenkin ihan luontevalta sijoittaa se myös nykyaikaan. Edelleenkin ennakkoluulot sekä jakautuminen kansakuntien ja etnisentaustan mukaan on osa elämää yhteiskunnassa kuin yhteiskunnassa. 

Orjuus on väistynyt viimein ja musta väestö voi luoda itselleen tulevaisuuden; valkoisen väestön ehdoilla. Onko orjuus sittenkään kadonnut mihinkään? Aiempien sukupolvien haavat ovat haavoittaneet myös nyt elämäänsä eteen päin raivaavaa sukupolvea, saaden aikaan piiloissa kytevää hulluutta, tarvetta uusiutua, olla jotain parempaa. Näiden haavojen lopputuloksena on henkirikos, joka on ehkä kuitenkin samalla ylpeyden aikaan saama itsemurha. (Tätä ajatusketjua on hyvin hankala pukea sanoiksi. Voiko joku surmata toisen, jos se toinen kieltäytyy pelastamisesta? Onko kyseessä silloin surma vai itsetuho?)

Puuvillapelloilta tie käy suureen kaupunkiin ja mikä paremmin piilottaa yksilön haavoittuvuuden, kuin suuri kaupunki. Olet kaikkien näkyvillä, mutta näkeekö kukaan siltikään? Se minkä toivot piilottavasi katseilta tarttuu tuhansille verkkokalvoille. 

Morrisonin kirja oli makuuni, jälleen kerran, liian monisanainen ja kaunopuheinen, mutta tarina itsessään oli kaikessa koruttomuudessaan kaunis. Rujo, mutta lopulta kaunis. Se hetki, kun ruven alta paljastuu taas eheytyvä iho. 

Mario Vargas Llosa - Tuhma tyttö

Vargas Llosa on rakentanut lukijalle aikamatkan, joka kestää yli 30 vuotta. Oppaana matkalla on tyhmä rakkaus, joka vetää päähenkilöitä toisiaan kohden ympäri maapalloa, kuin magneetti metallia. Vuodet vierivät, ympäristö vaihtuu ja silti jokin sisään rakennettu tarve kiinnittyä toiseen ihmiseen saa päähenkilö Ricardon tekemään itsestään narrin naisen edessä kerta toisensa jälkeen. Vaikka mies kasvaa ihmisenä ja elämä tarjoaa kokemuksia, mikään ei voita milloin mistäkin esiin putkahtelevaa tuhmaa tyttöä, joka vaihtaa henkilöllisyyttä, kuin tavallinen tallukka sukkia. 

Lopussa seisoo kuitenkin luja rakkaus ja jotain kaunista. Pelattuaan vuosikymmeniä Ricardon kustannuksella tuhma tyttö joutuu kasvokkain kohtalonsa kanssa. Ricardo on oleva hänen pelastuksensa ja viimeinen ehtoollisensa tässä maailmassa.

Tarina on komedinen rakkaustarina, jossa kerrotaan lujasta halusta uhmata omaa köyhää syntyperää ja olla jotain muuta, joku muu. Jossain vaiheessa todellinen identiteetti hajoaa, silti siellä jossain syvällä sisimmässä asuu vielä murunen siitä alkuperäisestä, joka ajaa jatkamaan pakomatkaa, kunnes loppu viimein tulee eteen. Ajatus siitä, että meitä jokaista varten on olemassa se joku oikea, jota kohti elämä meitä väistämättä ajaa on puettu jopa jonkinlaiseen narrinviittaan, jossa on kuitenkin ammottavia reikiä ja inhorealistinen totuus paistaa näistä rei'istä läpi. Joku antaa onnensa kulkea ohitseen vähät siitä piittaamatta ja toinen taas on valmis nöyryytykseen ja pettymykseen kerta toisensa jälkeen, jotta saisi edes hetken maistaa onnen maljan nektaria. 

Kaunis ja miellyttävä kirja. Jopa huvittava.

Imre Kertész - Kohtalottomuus

Nuori työteliäs miehenalku jättää hyvästit isälleen. Keskitysleiri nielee perheen palanen kerrallaan. Unkari on sodan ikeen alla, aivan kuten koko Eurooppa. Intoa puhkuen työhön tarttuu nyt poika, tuodakseen elannon perheelle isän lähdettyä muualle työhön, kuten asia on perheelle ilmaistu.

Matka keskeytyy ja keskitysleiri kutsuu myös poikaa. Lapsellinen optimismi vallitsee kuitenkin innokkaan mielen sopukoissa ja vielä tovin aikaa leirielämää viettäneenäkin poika uskoo valoisaan tulevaisuuteen ja työteliäisyyden tuomaan palkkioon. Tämä saa kuuluisalle fraasille: "Arbeit macht frei" aivan uuden sisällön. Ei mahtipontista sotajulistusta ja raakuuden oikeutusta, vaan lapsen mielen tuoman pehmeän ajatuksen siitä, jos olen ahkera ja hyvä, mikäpä tässä ollessa, töihinhän minä tänne tulinkin.

Lopulta leirien vaihdot, sairaus ja epätoivo ympärillä turruttavat myös tämänkin leirinkävijän ja jopa kuolema tuntuu yhdentekevältä, kunhan se ei vaan sattuisi liikaa. Kärsimys ei tunnu miltään, nälkä on pahempaa kuin kipu, syöpäläiset ja pelko. Ystävystyminen paikkaa paljon pahaa. Kun nuoruus ja into karisevat pois jäljellä on tyhjiin ammennettu vanha mies, ajallisesti keho on vielä nuori, mutta sielu on harmaa, kaarnoittunut kärsimys. 

Luen todella vähän sotaan liittyvää kirjallisuutta, koska koen ne kirjat joko liian teknisinä sotakuvauksina tai ahdistavina muuten vain. Tämän kirjan ostin kierrätyksestä parilla eurolla ja ajattelin, että tämän Nobelistin teos hyllystä vielä uupuu. Kirja oli aivan loistava ja ajatuksia herättävä. Mahtavaa kerrontaa ja eläytymistä. Ja kaiken lisäksi vielä hienoja pohdintoja ajasta ja sen kulusta. Olin todella vaikuttunut kirjasta.

Saul Bellow - Varkaus

Varkaus on pienoisromaani, joka sisältää suuren tarinan. Bellow ei kuulu lempikirjailijoihini, hän kertoo makuuni liian vinksahtanein sanakääntein, enkä aina oikein pysy kärryillä siitä, mitä kirjailija tahtoi oikeastaan sanoa. Tätä kirjaa vaivasi sama ongelma. Joudut palaamaan kerta toisensa jälkeen useamman lauseen taakse päin, jotta oivallat mistä oikein oli kyse.

Kirja oli pullollaan symbolisia kuvauksia, piilomerkityksiä ja ikääntymisen ja statuksen pohdintaa. Kertomus aikuisesta naisesta, joka sormuksen varjolla roikkuu kiinni vuosien takaisessa elämässä ja ihmisessä elättäen kai salaa edelleenkin toivetta siitä, että ehkä joku päivä kaikki on toisin ja prinsessa saa prinssin. Kuten kaikilla ihmissuhteilla myös tällä suhteella oli oma elinkaarensa. Tämä suhde ei johtanut avioliittoon vaan se päätyi johonkin muuhun olomuotoon, ystävyyteen. Joskus elämässään ihminen löytää sen vastinkappaleensa ja joutuu jopa miettimään ottaako sen ihmisen kanssa parisuhde nimisen riskin vai vaaliako ystävyyttä, jolloin todennäköisyys tuon ihmisen menettämiseen on pienempi. 

Entä kuinka parisuhteet sitten kestävät tämmöisen ystävyyden, jolla on sekä symbolista että tunteellista arvoa jopa sitä käsillä olevaa parisuhdetta enemmän? Tässä kirjassa sormus oli tämän kiperän pulman aineellinen olomuoto. Vaalimalla sormusta, nainen vaali myös rakkautta ihmiseen ja piti yllä ääneen sanomatonta toivetta.

Tarinassa sävähteli ikääntyvän naisen keveä kateus nuorempia naisia kohtaan, joskin hän verhosi sen hienovaraiseen äidilliseen huolehtimiseen ja välittämiseen. Myös varallisuuden tuoma etääntyminen "tavallisen" ihmisen elämästä luo sekä asenteellisia että näkemyksellisiä ongelmia päähenkilön elämässä. Vaikka kirja oli vain 180 sivuinen, tuntui kuin olisi lukenut 300 sivuisen teoksen. Raskasta luettavaa omalla tavallaan. Johtuneeko tämä sitten koukeroisesta suomennoksesta vai oliko alkuperäisteoskin yhtä kulmikasta luettavaa, en tiedä..?