John Irwing luo kuplivan ja omaperäisen tarinan perheestä, karhuista, hotelleista ja Surusta. Tarinassa pulpahtelee esiin jopa kyseenalaiset kuviot perheen sisäisistä suhteista, seksuaalisuudesta ja sen kehittymisestä, kasvusta ihmisenä ja unelmien palmikoitumisesta todellisuuden kanssa. Aiemmin luettu Välisarja avioliitto sai epämiellyttävät tuntemukset pintaan seksuaalisten kuvausten ruokottomalla tuuppaamisella ja tässäkin kirjassa oli hetkensä, kun päädyin ajattelemaan, että onko kirjailijalla itsellään jotain läpikäymättömiä traumaattisia kokemuksia, jotka kirjan sivulle purkautuvat raiskauksina, sisarusrakkautena ja muina kummallisina kuvioina. Nyt lukukokemus ei kuitenkaan ollut epämiellyttävä, sillä humoristinen ote kirjoittamisessa kevensi tarina raflaavaa sivujuonnetta.
Siinä missä tarina perheestä, kasvusta ja murheesta etenee, kuin luotijuna, mukaan sukeutuu myös kannanotto terrorismista, seksuaalisesta väkivallasta ja jopa jonkinlainen parodia unelmien tavoittelusta. Amerikkalainen unelma esittäytyy nurjalta puolelta ja minulle jäi kokemus siitä, että vaikka kirja esittelee onnellisia ja onnettomia loppuja periamerikkalaisesti on kirja kuitenkin jonkinlainen parodia ja irvailu kaikelle sille hammastahnahymyjen täyttämälle täydellisyydelle, mitä amerikkalaiset elämässään epätoivoisesti hakevat. Kuinka onnetonta julkisivun takana voikaan olla? Ja kuinka karhu tai kaksi voi muuttaa elämän suunnan..?
Yleisesti vallalla taitaa olla mielipide, ettei kansainvälisessä kirjallisuudessa tunneta juurikaan pientä ja piskuista maata pohjolasta nimeltä Suomi. Yllättäen viime aikoina vastaan on kuitenkin tullut mitä kummallisimmissa yhteyksissä viittauksia maahamme ja tämä kirja on yksi niistä. Hotelliin rantautuu suomalainen lääkäri tyttärensä kanssa ja saa jopa pienen roolin yhdessä kappaleessa. Tosin kuvaus kahdesta reippaasta sinivalkoisiin neuleisiin pukeutuvasta vaaleasta henkilöstä paikantuu mielestäni enemmänkin tuonne länsinaapuriin. Luulenpa etteivät suomalaiset juurikaan huutele ruokapöydässä hilpeitä kommentteja ja käyttäydy supersosiaalisesti (ruotsalaiset voisivat jopa niin tehdä). Mutta tulipa kansakuntamme kuitenkin noteerattua ja se sai hymyn huulille.
Yleisesti vallalla taitaa olla mielipide, ettei kansainvälisessä kirjallisuudessa tunneta juurikaan pientä ja piskuista maata pohjolasta nimeltä Suomi. Yllättäen viime aikoina vastaan on kuitenkin tullut mitä kummallisimmissa yhteyksissä viittauksia maahamme ja tämä kirja on yksi niistä. Hotelliin rantautuu suomalainen lääkäri tyttärensä kanssa ja saa jopa pienen roolin yhdessä kappaleessa. Tosin kuvaus kahdesta reippaasta sinivalkoisiin neuleisiin pukeutuvasta vaaleasta henkilöstä paikantuu mielestäni enemmänkin tuonne länsinaapuriin. Luulenpa etteivät suomalaiset juurikaan huutele ruokapöydässä hilpeitä kommentteja ja käyttäydy supersosiaalisesti (ruotsalaiset voisivat jopa niin tehdä). Mutta tulipa kansakuntamme kuitenkin noteerattua ja se sai hymyn huulille.
Kirja oli hyvä ja helppolukuinen, eikä kirjassa varsinaisesti tullut vastaan kuivakkoja suvantovaiheita, jolloin lukemisesta tulee hidasta ja työlästä. Silti 490 sivua otti kaksi viikkoa tullakseen luetuksi. Hauskaksi lukemisen teki myös se, että käännös oli jokseenkin hullunkurista ilottelua suomenkielellä. Miksi sanoa asia suuhunsopivasti, kun sen voi sanoa myös konstaillen ja kielen kummallisuuksia hyödyntäen. Tästä loistokkaana esimerkkinä sana jalkapallisti. Nostaa hymyn huulille edelleenkin. Meillä on ihanan kukkea kieli tässä maassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti