Tushka on Kaurasen varhaista tuotantoa ja siitä onkin vierähtänyt varmaan kymmenen vuotta, kun olen viimeksi lukenut näitä kirjailijan uran alkutaipaleen töitä. En muistanut, että tuolloin hänen tyylinsä oli mahtailevan monisanaista ja tuskastuttavan prameilevaa. Miksi sanoa asia sievästi ja yksinkertaisesti, kun sen voi sanoa mahtipontisen monimutkaisesti hienoilla sanoilla sivistystä korostaen.
Nuori nainen lähtee kadonneen isänsä jalanjäljissä Egyptiin etsimään innoitusta ja inspiraatiota uuteen kirjaansa ja omaan elämäänsä. Tuottelias kausi tyrehtyy kostean kiihkeään hummailuun Egyptin yöelämässä taiteilijoiden, intellektuellien ja narkkareiden kanssa.
Nainen tasapainottelee menneen ja tulevan identiteettinsä kanssa ja yrittää päästä sinuiksi kaapissa kolisevien luurankojen kanssa. Loppujen lopuksi elämä nyrjähtää uusille urille ja lopussa kai sitten se kiitoskin seisoo. Näin tulkitsisin.
Kun kirjailija vaihtoi sukunimensä Kaurasesta Snellmaniksi tuntuu, kuin hän olisi luonu nahkansa myös taiteilijana ja tuotanto sai uuden, suorasanaisemman tyylin. Pidän tästä uudemmasta tyylistä enemmän. Ehkä näissä ensimmäisissä kirjoissa on kuitenkin käsillä niin monia tuoreita kirjailijoita vaivaava ongelma. Tarve todistaa osaavansa käyttää älykästä sanastoa ja kirjoittaa taidetta. Joskus taide ei tarvitse sitä krumeluuria ollakseen toimivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti