Onnellisia ihmisiä, inhottavaa. Tavallisia ihmisiä, mielenkiintoista. Ovatko he sittenkään niin tavallisia. Ystad kuohuu, kun konkaripoliisi saa surmansa epätavallisissa olosuhteissa. Nuoria katoaa jäljettömiin, ainoat johtolangat olinpaikoista toimittaa posti. Kuka on tämä kaiken takana? Tunnetko lähimmäisesi niin hyvin kuin ajattelit tuntevasi?
Ikä kolkuttaa Kurt Wallanderin ovelle. Tuo tullessaan kohonneen verenpaineen ja orastavan diabeteksen. Onko jotain jäänyt vuosien varrella tekemättä? Työt ovat vieneet kaiken huomion ja keho rapistuu. Miten kantaa tämä huoli samalla kun yrittää selvittää kollegan kuolemaan johtanutta palapeliä.
Luen harvoin dekkareita, ne eivät vaan jotenkin istu minun lukutottumuksiini. Pidän kuitenkin todella paljon Mankellin tavasta kirjoittaa ja tämäkin dekkari on myös tarina ikääntymisestä ja pelosta vanhenevaa mieltä ja kehoa kohtaan. Välillä unohtaa lukevansa rikoksesta ja väkivallasta, kun lähtee seuraamaan huolestuneita ajatuskulkuja, joita Wallander mielessään haroo.
Kirjassa pohditaan myös identiteetin merkitystä ihmiselle. Miten paljon vahinkoa voikaan sisimpään tuottaa jatkuva aliarviointi ja todellisen identiteetin piilottelu, kieltäminen ja halventaminen. Onko ihminen kokonainen, jos ei voi julkisesti olla sellainen kuin kokee olevansa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti