Coelho, tuo rakkauden pohdiskelija ja syvien tuntojen sanoittaja on iskenyt tiskiin kaiken sen ajatusten kimaran, mitä itse olen avioliittoni aikana käynyt läpi. Ehdin pohtia mihin aikoinaan rakastuin, miten nyt rakastan, puuttuuko elämästäni nykyään jännitys, osaanko arvostaa riittävästi sitä mitä minulla on ja jos olisin jotenkin toisin olisiko se sen parempaa? Näitä teemoja myös kirjan naispäähenkilö kantaa sisimmässään.
Löysin kirjasta uuden näkökulman uupumiseen ja masennukseen. Jos osa siitä kaikesta johtuukin siitä, että elämä urautuu ja joku alkukantainen sisällämme kaipaa pientä jännitystä, jota elämä ei juuri sillä hetkellä tarjoa. Ihmiset kuvittavat arkensa paljon jännitävämmäksi, seksikkäämmäksi ja intohimoisemmaksi, kuin mitä se oikeasti onkaan. Miksi myöntää miehen olevan tylsimys joka on unohtanut romanttiset eleet ja jännittävien yllätysten tarjoamisen? Miksi myöntää, ettei tutuksi käynyt mies enää sytytä, niin kuin naimisiin mennessä.
Tämä kaikkihan on tuttua pitkissä parisuhteissa ja avioliitoissa. Kuka sitten sen jännityksen ja viehätyksen hakee ulkopuolisista suhteista, kuka sietää laskusuhdanteen ja odottaa uutta kipinää syttyväksi. Kirjan pääteema lienee kai kuitenkin elämän sietäminen ja rakkauden ja parisuhteen eteen nähtävä työ. Ei mikään suhde kunnossa pysy, jollei sitä välillä huolla ja puhu suutaan puhtaaksi.
Pidin kirjasta, joskin jälleen kerran pitkälliset pohdinnat tunteista saivat tarinan hieman jämähtämään ajatuksenkin harhailemaan. Ihmissuhteiden koukeroista Coelho osaa kuitenkin mielestäni kirjoittaa kauniisti ja rehellisesti. Joskus jopa kuvittelen kirjailijan olevan nainen. Sen verran monisanaisesti hän ilmiöitä sanoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti